Viime vuonna Constissa pilotoitiin hiilijalanjälkimittaus sekä arvioitiin toimipisteiden kuluttaman energian ja veden määrä. Pilotointiin liittyen selvitettiin lisäksi työsuhdeautojen ja hyötyajoneuvojen polttoainekulutukset sekä työmaiden käyttämän polttoaineen määrä.
Tämän pohjalta määriteltiin CO2-päästövähennystavoitteet Constin omalle toiminnalle. Alla kuvatut päästövähennykset on laskettu vuoden 2020 CO2-päästöistä suhteutettuna vuoden 2020 liikevaihtoon.

Päästövähennykset mahdollistetaan siirtymällä työsuhdeautoissa asteittain sähköisiin sekä korvaamalla fossiilinen polttoaine uusiutuvalla. Tuotantoautoissa taas tullaan suosimaan uusiutuvaa polttoainetta. Toimipisteiden sähkön osalta tavoitteena on, että 70 prosenttia sähköstä on uusiutuvaa jo ensi vuonna.
Omien laskelmien lisäksi Constin päästöjä arvioitiin myös Upright Projektin tekemän nettovaikutusanalyysin osana, jolloin mukana oli myös arvoketjun muodostamat epäsuora päästöt.
Constilla on seurattu energian ja polttoaineiden kulutusta lähinnä talouden näkökulmasta. EU:n ja Suomen päästövähennystavoitteet ohjaavat myös Constia osallistumaan päästötalkoisiin. Energiatehokkuuslaki taas velvoittaa seuraamaan kulutusta ja tekemään energiakatselmusraportin neljän vuoden välein. Viimeisin Constin raportti on vuodelta 2018.
Päästö- ja kulutusseurantaan ajaa osaltaan myös EU:n taksonomia. Tämä kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmä tulee vaikuttamaan merkittävästi yritysten kohtuuhintaisen rahoituksen saamiseen. Taksonomia edistää Euroopan vihreän kehityksen tavoitteiden saavuttamista ja tulee siirtämään rahoitusta kestäviin kohteisiin. Ensimmäisessä vaiheessa yritysten on ilmoitettava, mitkä liiketoiminnan osat kuuluvat taksonomian piiriin. Constin liiketoiminnasta 100% on taksonomiakelpoista.
Tämän vuoden yksi vastuullisuustavoite onkin selkeyttää oman toiminnan kulutusten datankeruuprosessia sekä laskea vuoden 2021 CO2-päästöt.
Tarkempaa kulutusseurantaa työmaa-aikana
Constin toiminnassa ylivoimaisesti suurin osa energiankulutuksesta tapahtuu työmailla. Keskeisin tavoite on luoda menetelmät työmaiden energiankulutuksen järjestelmälliseen seurantaan. Asiaa edistetään muun muassa kaikille toimialoille ja yksiköille yhtenäisellä litterointimenettelyllä, jossa huomioidaan työmaan kulutukset lämmityksen, sähkön, veden, kaasun sekä polttoaineiden osalta sekä tarjouslaskennassa että tavoitearvioinnissa. Tarkempi kulutuksen seuranta mahdollistaa päästövähennyspotentiaalin tarkastelun ja vähennysten yksityiskohtaisemman määrittelyn.
Constin työmaiden on mahdollista hyödyntää konsernin kilpailuttamaa sähkösopimusta esimerkiksi saadakseen alkuperätakuutodistuksen vihreän sähkön käytöstä
Consti pyrkii vastaamaan asiakkaiden ympäristövaatimuksiin
Korjausrakentamisessa asiakkaiden ympäristötavoitteissa korostuu tilojen energiatehokkuus ja yhä useammin myös päästöttömyys. Monet isot vuokratalotoimijat ja kiinteistösijoittajat ovat julkistaneet tavoitteita tehdä omistamistaan kiinteistöistä energiankulutukseltaan päästöttömiä.
Energiatehokkuutta parannetaan erityisesti julkisivukorjauksilla, eristeitä lisäämällä ja talotekniikkaa uudistamalla, kuten lämmitys- ja ilmanvaihtoremontilla. Talotekniikan tuomien hyötyjen saavuttamisessa keskeistä on järjestelmien optimaalinen käyttö ja säännöllinen huolto.
Consti pyrkii jatkuvasti parantamaan toimintaansa asiakkailta saadun palautteen avulla sekä kehittämään uusia ympäristöystävällisempiä palveluja. Keväällä lanseerattiin kaksi uutta palvelua, jotka osaltaan vastaavat ilmastonmuutoksen sopeutumiseen sekä energiatehokkuuteen liittyviin kysymyksiin
Eco Consti -palvelu mahdollistaa sähköautojen lataustolppien tai niiden varauksen asennuttamisen kiinteistöön muun remontin yhteydessä, jolloin asentaminen sujuu vähemmillä häiriöillä ja edullisemmin.

Vodavol-julkisivujärjestelmä on kehitetty yhteistyössä rakennusalan toimijoiden kanssa erityisesti 60- ja 70-luvun kerrostalojen betonisandwich-elementtirakenteiden korjaamiseen.
Se perustuu Hiltin kiinnikkeisiin, Parocin eristeisiin, Afryn suunnitteluun ja projektinjohtoon sekä Constin asennukseen. Vodavol-konseptin osia on saatavana myös pienempinä paketteina. Rakennussuunnittelija voi esimerkiksi ladata materiaalipankkiin valmiit rakennetyypit ja detaljit.
Vodavol-järjestelmä on valmiiksi integroitu ja testattu konsepti, joka lyhentää suunnitteluun ja asennukseen kuluvaa aikaa perinteiseen julkisivuremonttiin verrattuna. Uusi seinärakenne parantaa myös kiinteistön energiatehokkuutta.

Oman toimintansa lisäksi Constilla on siis laaja mahdollisuus vaikuttaa kiinteistöjen käytönaikaiseen energiankulutukseen. Tänä vuonna Consti tulee lanseeraamaan vielä kolmannen palvelukonseptin, kiinteistöjen taloteknisen kokonaisratkaisun, jolla mahdollistetaan muun muassa alempi energiankulutus ja hyvät sisäilmaolosuhteet.