Turvallisuus muodostuu asenteistamme ja tavoistamme toimia. Luottamus, avuliaisuus, yhteistyö ja toisten kiittäminen ovat perusta vahvalle turvallisuuskulttuurille. Constin turvallisuuskulttuuria ja sen kehittymistä tarkastellessa kehykset toiminnalle antaa Consti Way, joka on meidän constilaisten tapa toimia, johtaa ja tulla johdetuksi toimialasta, osaamisesta tai asemasta riippumatta.
Consti on vuosien aikana muodostunut yritysostojen myötä useista pienemmistä yrityksistä, joista jokainen on tuonut mukanaan yhtiöön omat toimintatapansa ja kulttuurinsa. Niiden yhdistyminen on osaltaan vaikuttanut siihen, että Constin nykyisen työkulttuurin vahvuuksia ovat ketteryys, monipuolinen asiakasymmärrys sekä kehitysmyönteinen ilmapiiri, jossa asioita halutaan parantaa. On tärkeää säilyttää nämä vahvuudet, sillä ne ovat edellytys myös vahvan turvallisuuskulttuurin kehittymiselle.
Yhteiset toimintatavat turvallisuuden perusta
Toisiamme kuunnellen ja huomioiden kehitämme ja ylläpidämme jatkuvasti yhteistä ja parasta Constin tapaa toimia. Yhdenmukaisilla toimintatavoilla helpotetaan työmaan arkea, tehostetaan toimintoja ja varmistetaan turvallisen ja tasa-arvoisen työskentely-ympäristön edellytykset. Vaikka kaikki erilaiset tavat toimia voivat olla oikein, tarvitaan kuitenkin yhteisiä toimintatapoja.
"Työskentelemme uudistyömailla, isoissa korjauskohteissa, toimistoilla, aliurakoitsijana toisten työmailla, pienillä ja nopeilla sukitustyömailla ja jopa päivittäin vaihtuvissa huoltokohteissa. Constilaisia työskentelee eri puolilla Suomea, osa meistä varsin kaukana toisistamme. Yhteisten toimintatapojen rakentaminen kaikille sopiviksi vaatii vahvaa yhteistyötä ja uskallusta sanoa vaikeitakin asioita ääneen", toteaa Iida Peltosaari, Constin henkilöstöturvallisuuspäällikkö.
"Isossa talossa etuna ovat yhteiset turvallisuuskäytänteet ja eri tahojen ammattitaito yhteisen turvallisuuden kehittämisessä", vastaava työnjohtaja Sami Siren Constin Taloyhtiöt-toimialalta sanoo.
Työturvallisuudessa ennakointi, vaarojen tunnistaminen ja asioihin puuttuminen ovat jokaisen työmaalla työskentelevän velvollisuuksia.
"Meidän porukassamme työntekijät oikeasti välittävät. Suojaimet pysyvät päällä ja turvallisuutta arvostetaan", huomauttaa Siren.

Jatkuvaa kehitystä ja oppimista
Työnantajan vastuu työympäristön turvallisuudesta ja terveellisyydestä korostuu rakennusalalla, jolla tapaturma- ja ammattitautiriskit ovat suuret. Viime vuosina Constin työturvallisuuden kehittämisessä on kiinnitetty erityistä huomiota riskialttiisiin työvaiheisiin sekä terveydelle haitallisilta altisteilta suojautumiseen. Lisäksi Constin esihenkilöitä on koulutettu mm. turvallisuuden johtamiseen sekä parannettu jokaisen constilaisen mahdollisuutta vaikuttaa myös kehittämistyöhön.
"Työmaalla tarvitaan paljon muitakin taitoja kuin pelkkää teknistä osaamista. Taloyhtiökohteissa jokainen työmaalla työskentelevä on asukkaiden kanssa tekemisissä ja myös niiden kohtaamisten pitää sujua hyvin", Siren sanoo.
Yhteistyö on avoimuutta ja luottamusta toisiimme
Olennainen osa Constin kasvutavoitteiden saavuttamista on pitää kiinni parhaista alan osaajista. Siksi osaavan henkilöstön toimintaedellytyksistä ja viihtyvyydestä halutaan pitää huolta. Alan koulutuksen ja kokemuksen lisäksi Constissa arvostetaan hyviä yhteistyötaitoja.
"Työkaverin arvostus välittyy ennen kaikkea kohtaamisissa. Constilla palautteen antaminen, kiittäminen ja työkaverin kannustaminen erottuvat. Sitä tehdään yritystasolla ja työkaveri toiselle arjessa. Työkaveri huomaa hyvät teot ja onnistumiset. Turvallisuuden kehittymisen kannalta työkaverista välittäminen on elintärkeää ja siihen meillä on vahva perusta", toteaa Peltosaari.
"Yhteistyö on todella tärkeää. Työnjohtajana panostan työntekijöiden huomioimiseen työmaalla, sillä hyvä yhteishenki takaa onnistuneen lopputuloksen", Siren lisää.
Constilainen pitääkin sen, minkä lupaa. Huomioimme toisemme ja tiedämme, että työkaveri auttaa onnistumaan. Siihen voimme luottaa.
Turvallisuusteko 2022
Constin Turvallisuusteko 2022 -kampanjassa kerättiin kevään aikana turvallisuustekoja ja -ideoita eri puolilta Constia. Turvallisuusviikkomme huipentuikin voittajaidean palkitsemiseen.

Palkintoraadin päätöksellä voittajaksi valittiin idea työmailla käytettäviin nostimiin tarralla kiinnitettävästä QR-koodista, jonka skannaamalla älylaitteella pääsisi suoraan kyseisen nostimen turvallisuusohjeeseen ja näin helpotettaisiin nostimen käyttöön ja turvallisuuteen perehtymistä.
Kunniamaininnat jo toteutuneista turvallisuusteoista ansaitsivat viiltosuojahanskojen käytön tehostaminen työmaalla sekä portaikossa käytetty lattiasuoja- ja kiinnitysratkaisu, jonka avulla on voitu ehkäistä kompastumista ja liukastumista.