search
Työntekijän matkassa

Uratarina: ”Meillä on hyvä porukka ja henki – arjessa on huumoria”

10.11.2020

Meri Lehtinen

Ikä: 24

Koulutus: Insinööri (AMK), LVI-talotekniikka

Työtehtävä: LVI-tarjouslaskija

Työssä tärkeää: Itsenäisyys, monipuolisuus

Kotipaikka: Tampere

Harrastukset: Lukeminen, japanin kieli

 

Lukion jälkeen minulla oli mielessä monta eri suuntautumisvaihtoehtoa. Mietin muun muassa rakennusarkkitehdin opintoja. Rakennusala kiinnosti, koska molemmat vanhempani ovat alaan liittyvissä töissä.

Pohdin, että LVI-insinööreillä on hyvät työllistymismahdollisuudet. Huomasin, että lukion käyneitä tyttöjä ei juurikaan houkutella insinööriopintoihin. Kun hain ammattikorkeakouluun, monet ihmettelivät, että ”mitä sä sinne haet”.

Vielä ensimmäisenä opiskeluvuonna mietin, mitä olen mennyt tekemään. Kaikki oli itselle uutta, kun taas monella muulla oli asentajatausta. Se meni onneksi sitten ohi.

Ensimmäisessä kesäharjoittelussa olin Constilla huoltopuolella. Siellä ei kukaan kummastellut, mitä tyttö tekee työmaalla. Kuljin putkiasentajan matkassa, siivosin ja maalasin IV-kanavia. Seuraavana kesänä palasin samaan yksikköön IV-huoltoasentajan tehtäviin.

 

IV_nuohousta_Meri.jpg

Meri suoritti IV-puhdistusta Constin linjasaneeraustyömaalla kesällä 2017.

 

Keväällä 2018 koululla kävi yrityksiä esittäytymässä. Menin esittäytymään Constin talotekniikkaurakoinnin edustajille ja minut kutsuttiin haastatteluun.

Työskentelen nyt Constilla LVI-tarjouslaskijana ja organisoin tarjouslaskentaa yhdessä yksikön johtajan kanssa.

Yksikkömme tekee pääasiassa isoihin projekteihin, kuten kouluihin, terveyskeskuksiin ja palvelutaloihin, liittyviä tarjouksia. Aikataulutan tarjouslaskentaprosessin, vastaan tarjouspyyntömateriaalien hallinnasta ja lasken tarjouksia. Pyydän toimittajilta tarjoukset putkista, laitteista ja muista materiaaleista ja lasken tarvittavan työajan. Lopuksi arvioimme ja hinnoittelemme tarjouksen porukalla.

Tarjouslaskijan työssä tarvitaan tarkkuutta, organisointikykyä ja kykyä hahmottaa samanaikaisesti isoja kokonaisuuksia.

Työn määrä vaihtelee, mutta työaika joustaa molempiin suuntiin. Saan apua, kun vain avaan suuni. Ja etätyökin onnistuu.

Työssä minulle on tärkeää itsenäisyys ja vastuullisuus. Pysyn myös hyvin kärryllä siinä, mitä Tampereella ja lähikunnissa rakennetaan.

Consti on yrittäjähenkinen ja eteenpäin menevä yritys. Asioihin voi vaikuttaa antamalla palautetta. Asentajana arvostin sitä, että työturvallisuudesta huolehdittiin ja palkat maksettiin työehtosopimuksen mukaan. Toisaalta yhteistyön lisäämisessä eri yksiköiden välillä on parantamisen varaa.

Meillä on täällä hyvä porukka ja hyvä henki. Työt otetaan vakavasti, mutta muuten arjessa on huumoria.

Olen talotekniikkaurakoinnin Pirkanmaan-yksikössä ainut nainen, mutta en ole kokenut mitään tytöttelyä. Sitä en jaksaisikaan.

Laskentapäällikön työ olisi seuraava mahdollinen askel eteenpäin uralla. Siinä on pääpaino työn organisoinnissa ja analysoinnissa sekä kehittämisessä.

 

 

Uusimmat