Harri Rantanen aloitti Consti Talotekniikan KantaHämeen IV-osaston huoltopäällikkönä helmikuussa 2023. Työtila löytyy Hämeenlinnasta, mutta toiminta-alueena on Kanta-Häme ja Päijät-Häme. Tarkalleen ottaen alue ulottuu Uudenmaan puolelle asti. Rantasen osaston kuusi ilmanvaihtoasentajaa tekevät huoltokäyntejä ja pienimuotoisia urakoita myös HUSin Hyvinkään sairaalassa.
”Meillä on erilaisia asiakaskohteita. Viime aikojen suurimpia urakoita on ollut Forssan Prisman LVI-uudistus. Sopimusasiakkailta saamme huolto- ja korjaustoimeksiantoja. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupungille olemme vaihtaneet ilmanvaihtokoneita. Ympäryskunnat ovat nekin tuttua aluetta.”
”HUSin Hyvinkään sairaala on aivan oma maailmansa. Siellä teemme säännöllisesti pieniä muutostöitä, viimeksi dialyysiosastolla.”
Tärkeintä on ymmärtää kokonaisuus
Constille Harri Rantanen tuli Riihimäen kaupungilta, missä hän oli teknisenä isännöitsijänä. Hän on aiemmin ehtinyt toimia talotekniikan ja ilmanvaihdon erilaisissa tehtävissä parikymmentä vuotta.
”Aloitin asentajasta ja luin työn ohella työteknikoksi. Nyt toimin esihenkilönä ja vastaan töiden organisoinnista ja materiaalitilauksista sekä laskujen hyväksynnästä yms. Työmaakäynnit ovat tärkeässä roolissa ja tarvittaessa toimin saneeraustyömaalla IV-vastaavana.”

Rantanen muistuttaa, että vaikka reppuun on kertynyt osaamista, täytyy talotekniikassa olla valmis oppimaan uutta koko ajan.
”Järjestelmät muuttuvat ja kehittyvät. Tärkeintä omassa tehtävässäni onkin kokonaisuus. Ilmanvaihdon kanssa hauska juttu on, että tässä pitää samalla ymmärtää rakennusautomaatiota, osittain sähköä ja lämmitystäkin.”
Yksi mies ei tiedä kaikkea
Constin oman toimintamallin, Consti Wayn, mukaisesti Constin toiminta perustuu hyvien tiimien rakentamiseen, yhteistyöhön ja resurssien monipuoliseen hyödyntämiseen parhaiden tulosten saavuttamiseksi.
”Toimin oman tiimin asiantuntijana, mutta eihän yksi mies voi kaikkea tietää. Constilla osaajia on aina lähellä. Meiltä Hämeenlinnasta löytyy jo putki- ja sähköpuolen osaamista. Eli asiakasta voidaan palvella yhdeltä luukulta.”
Miten on, onnistuuko huoltopäälliköltä itseltään vielä asentaminen? Kysymys selvästi vähän huvittaa Harri Rantasta.
”Jos tilanne tulisi, niin kyllä asentaminenkin vielä onnistuu. Ostin viisi vuotta sitten vanhan omakotitalon ja siinä pääsee harjoittelemaan kaikenlaisia rakennustöitä ihan käytännössä.”