Nimeni on Juha Hämeenkorpi. Aloitin Constin palveluksessa Jyväskylässä toukokuussa 2021. Toimin Constilla työhön osallistuvana työnjohtajana julkisivu- sekä muiden korjaushankkeiden parissa.

Toimin aiemmin yrittäjänä noin 20 vuoden ajan, jolloin toteutin julkisivukorjauksia ensin alihankkijana ja myöhemmin myös kohteiden päätoteuttajana.
Työnjohdollisten tehtävien lisäksi olen mukana urakkalaskennassa – myös tarpeen vaatiessa haalareissa touhuamassa muiden mukana. Tehtäviini kuuluu edellä mainitun lisäksi tekijöiden opastaminen uusiin osaamisalueisiin, kuten betonikorjauksiin ja lattioiden pinnoituksiin. Tälläkin hetkellä opastan työkaveria Valmetin Rautpohjan tehtaalla lattiapinnoituksissa, minkä lisäksi olen mukana tekemässä tiivistyskorjauksia eräässä parkkihallissa Jyväskylässä.
Antoisinta työssäni on tehtävien monimuotoisuus.
Ammattitaidolla on suuri merkitys. Korjausrakentamisessa on tärkeää omata kyky nähdä asiat kokonaisvaltaisesti ja löytää kustannustehokkaat ratkaisut. Varsinkin nyt, kun tilanne rakennusalalla on epävarma, on entistä tärkeämpää, että pystymme toimimaan monialaisesti. Itselläni on vuosien saatossa kasvanut hyvä tietotaitoisuus laajalla sektorilla. Tätä osaamista on nyt hyvä jakaa muiden kanssa.
Mukava on ollut myös seurata muiden kehittymistä. Eräänkin oppisopimusopiskelijan opetin ihan alusta pitäen. Nyt hän on valmistunut ja maalarin paperit on takataskussa. Ammatillisesti hän on todella pätevä ja pystyy moninaisiin eri tehtäviin, kuten vaativiin lattiapinnoituksiin teollisuudessa.

AMK-tutkinto on aina ollut haaveena, mutta yrittäjänä ja perheellisenä aika ei riittänyt.
Constilla kannustetaan koulutukseen, ja itsekin olen suorittanut työn ohessa rakennustöiden työnjohtajatutkinnon. Vielä suoritan ammattikorkeakoulututkinnon monimuoto-opintoina nyt, kun oma elämäntilanne sen sallii. Perhevastuut ovat pienemmät, kun tyttäret ovat jo maailmalla, joten mitäpä tässä muuta on iltaisin kuin aikaa, jonka voi käyttää hyödyllisesti opiskellen. Ja mikä parasta, kannustusta tulee joka suunnasta työyhteisössä. Omat esihenkilöni kannustavat kovasti ja jaksavat opastaa eri käyttöjärjestelmien käytössä, joka on ollut itselleni aika haastavaa.