Uutinen

Yhteistyötä Yhteiskoululla

31.3.2023 09.45

Järvenpään koulutyömaalla yhteistyö on toiminut mallikkaasti startista maaliviivalle.   

Järvenpään Yhteiskoulun ensimmäisen vaiheen harjannostajaisia vietettiin elokuussa, ja ensimmäiset oppilaat pääsivät uuden koulun ruokalaan maaliskuussa.  

Harjannostajaisten juhlapuhujat suitsuttivat erityisesti hankkeen hyvää yhteistyötä. ”Työskentelyilmapiiri on ollut todella hyvä alusta alkaen”, kehuu rakennuttajapäällikkö Teemu Jaakkola Järvenpään kaupungin Mestaritoiminnasta. 

Jaakkolaa on ilahduttanut esimerkiksi Constin aloitteesta tehdyt viikoittaiset työmaakävelyt: ”Tunnin työmaakierroksella ratkaisut avoimiin kysymyksiin löytyvät yleensä sujuvammin kuin että jokainen istuisi omassa kammiossaan ja lähettelisi toisilleen sähköposteja.” 

Pääsuunnittelija Eero Renelliin Arkkitehdit von Boehm-Renell Oy:stä on tehnyt vaikutuksen Constin viikkotiedote valokuvineen ja erityisesti siinä olevat linkit kolmiulotteisiin kuviin sisätiloista. ”En ole ennen nähnyt urakoitsijan tiedotetta, jossa tulevat käyttäjätkin pääsevät seikkailemaan työmaalla virtuaalisesti.”  

Projektinjohtourakka saavutti tavoitteensa 

Projektinjohtourakka on yhteistoimintamalli, jonka lähtökohtana on eri osapuolten tiivis yhteistyö.   Pääsuunnittelija Eero Renellin kokemuksen mukaan se on osoittautunut hyvin toimivaksi urakkamalliksi julkisissa hankkeissa.  

”Kun urakoitsija on mukana jo suunnitteluvaiheessa, vältytään vastakkainasettelulta toteutusvaiheessa. Kun vielä työmaalla on ollut osaava ja oikein resursoitu porukka, niin voi sanoa, että tässä hankkeessa on ollut kiva työskennellä.” Kouluhankkeen sujuvasta yhteistyötä Renell kiittelee myös rakennuttajan perusteellista työtä hankkeen aloitusvaiheessa.  

Sujuvaan yhteistyöhön on kuulunut, että tilojen käyttäjät ovat osallistuneet aktiivisesti suunnitteluun ja heillä on ollut oma edustajansa rakennusvaiheessa. Projektinjohtourakka on mahdollistanut ratkaisujen täsmentämisen matkan varrella.  

Vastaava työnjohtaja Heimo Kulmala Constilta korostaa luottamusta eri rakennushankkeen osapuolten välillä. Työmaakin on ollut Järvenpäässä sen verran kompaktin kokoinen, että tekijät ovat oppineet tuntemaan toisensa.  

Järvenpään Yhteiskoulu on viihtyisä.JPG

Koulu on muutakin kuin koulu 

Järvenpäässä koulurakennusta ei nähdä pelkästään kouluna, vaan uusi rakennus on suunniteltu siten, että sitä voivat koulupäivän jälkeen käyttää esimerkiksi musiikkiopisto ja muu harrastustoiminta. Tilojen joustavuus ja siirtoseinät ovat uusissa kouluissa arkea. Koulun ulkopuoliseen käyttöön tarkoitetut tilat on otettu huomioon kulunvalvonnassa. Osa tiloista voidaan näin pitää helposti vain koulun omassa käytössä.  

Koulujen liikuntasalit ovat perinteisestikin olleet ilta- ja viikonloppukäytössä. Järvenpään Yhteiskoulun yhteyteen on rakennettu noin 1000 m2 liikuntahalli, joka tulee olemaan esimerkiksi koripallon ykkösdivarin pelipaikka asianmukaisine katsomoineen.  

”Pelikentän rajaviivojen maalisävyt onkin määritelty todella tarkasti”, tietää työpäällikkö Jussi Nikulainen. Uutta työpäällikölle on ollut myös koripallokorien hankinta.  

Koulutyömaalla oppii miten tilojen kuuluu toimia 

Constin Jussi Nikulaiselle Järvenpään Yhteiskoulu on ollut uran ensimmäinen kouluhanke. Heimo Kulmala puolestaan on vanha tekijä koulujen korjaajana.  

Kulmala muistuttaa, että korjaaminen ja uudisrakentaminen ovat kaksi eri maailmaa. ”Eron tekee jo se, että uudisrakennuksessa seinät ja lattia ovat suorat, ja tekniikka päästään rakentamaan tyhjään tilaan. Ei tarvitse miettiä seinien kantavuuksia eikä muita yllätyksiä.” 

”Siitä on kyllä paljon hyötyä, että on ollut koulutyömaalla ennenkin. Ymmärtää paljon paremmin miten koulu toimii ja miten opettajat ajattelee. Kaikissa kouluissa on esimerkiksi keittiö ja ruokala ja niitä tehdessä oivaltaa, miten tilojen pitää toimia ja mitä niiltä oikeasti halutaan”, Kulmala havainnollistaa.  

Järvenpään uudisrakennuksen keittiö ei ihan pieni olekaan, sillä ruokala on suunniteltu palvelemaan yli tuhatta oppilasta.  

Järvenpään Yhteiskoulun uusi piha-alue.JPG

Ketteryydestä hyötyä myös uudisrakentamisessa  

Korjausrakentamisessa tulee isojakin yllätyksiä aina. Työmaalla on siis totuttu lähestulkoon luovaan ajatteluun tai ainakin löytämään ratkaisuja laajalla perspektiivillä. Joustavuutta ja ketteryyttä on tarvittu tässäkin hankkeessa etenkin, kun sota Ukrainassa on nostanut hintoja ja vaikeuttanut tavaroiden saatavuutta.  

”Työmaalla on tehty erittäin hyvää työtä vaihtoehtoisten hankintakanavien löytämiseksi”, kehuu Teemu Jaakkola.  

Raja-aidan kanssa tarkkana 

Turvallisuus on keskeistä jokaisella Constin työmaalla. Korjausrakentamisessa tilat saattavat olla jopa käytössä korjauksen ajan.  

Tällä kertaa turvallisuuden kanssa on pitänyt olla erityisen tarkkana, koska työmaa-aidan toisella puolella vilistää pieniä innokkaita koululaisia. Alueella oli samaan aikaan menossa vieläpä katutyömaa. 

Upouusien koulutilojen käyttöönotto aloitettiin maaliskuussa ruokalasta, jonka jälkeen vuorossa ovat käden taitojen ja kotitalouden tilat.  

 

ARTIKKELI ON JULKAISTU CONSTIN UUDISTAJAT-LEHDESSÄ

Uusimmat uutiset