Consti uudistaa Ensikodin huolellisen suunnittelun jälkeen.
Vuonna 1942 valmistunut Ensikoti Helsingin Vallilassa on Hoivatilat Oyj:n ensimmäinen historiallinen kiinteistökehityskohde. Muut Hoivatilojen rakennuttamat ja omistamat noin 250 kiinteistöä ovat keskimäärin vain viitisen vuotta vanhoja.
Aikoinaan kaupungin laidalle rakennettu Ensikoti oli aktiivisten naisten pioneerihanke, jolla helpotettiin naimattomien äitien ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten turvatonta asemaa. Arkkitehti Elna Kiljanderin suunnittelema päärakennus tarjosi ensikodin 40 äidille ja vauvalle. Vuonna 1965 päärakennuksen jatkeeksi rakennettiin asuintalo.
Nyt kokonaisuus remontoidaan täydellisesti Helsingin Ensikoti ry:n käyttöön sen jälkeen, kun yhdistys päätti myydä kiinteistön Hoivatiloille ja siirtyä siihen vuokralaiseksi. Tiloihin keskitetään eri puolilla Helsinkiä olevia toimintoja. Vanhan päärakennuksen täydellinen korjaus on jo alkanut, samoin 1960-luvulla rakennetun uudemman asuinrakennuksen purkaminen.
”Uudemmasta osasta ei olisi saatu toimivia tiloja nykyisiin tarpeisiin ja se olisi joka tapauksessa pitänyt uusia putkistoltaan ja talotekniikaltaan täysin”, perustelee purkamista hankekehityspäällikkö Olli Haapio Hoivatiloista. Tilalle Consti rakentaa kerrosmäärältään vastaavan uuden nelikerroksisen rakennuksen, johon sijoitetaan muun muassa päivätoimintoja.

Urakoitsija suunnittelijana
Myöskään Constille Ensikoti ei ole hankkeena aivan tavanomainen. Consti on ollut vahvasti mukana jo hankkeen suunnittelussa ja vastaa kohteen rakennusteknisestä ja taloteknisestä suunnittelusta.
”Asiakkaan päätöksentekoa helpottaa, kun urakoitsija voi jo suunnitteluvaiheessa esittää erilaisia ratkaisuja ja laskea myös eri vaihtoehtojen kustannukset”, toteaa Constin Yritykset-toimialan pääkaupunkiseudun aluejohtaja Pirkka Lähteinen.
”Kun urakoitsija pääsee osallistumaan suunnitteluun riittävän varhaisessa vaiheessa, lisääntyy samalla todennäköisyys, että suunnitellut ratkaisut ovat myös teknisesti toteutuskelpoisia”, Lähteinen jatkaa.
Rakennuttajana toimii tilaaja eli Hoivatilat. Arkkitehti- ja pääsuunnittelusta vastaa Avario Oy ja rakenne- ja taloteknisestä suunnittelusta Constin puolelta Insinööritoimisto Maaskola.

Kuva: Avario Oy
Yhteistyökumppaneita ei valita vain eurojen perusteella
Olli Haapio korostaa toimivan yhteistyön tärkeyttä kaikissa Hoivatilojen hankkeissa: ”Käytämme mielellämme hyväksi havaittuja yhteistyökumppaneita. Haluamme, että voimme luottaa tekijöihin ja heidän ammattitaitoonsa. Myöskään henkilökemian merkitystä ei pidä väheksyä. ”
Haapio suhtautuu varauksella rakentamisen malliin, jossa ensin tehdään suunnittelu ja sen jälkeen kilpailutetaan viimeiseen senttiin asti hintaa. ”Mehän jäämme elämään rakennusten kanssa, joten haluamme, että ne on tehty kestävästi. Siksi myös suunnittelu tehdään huolella yhdessä toteuttajan kanssa.”
Kokonaisuutena kohde istuu täydellisesti Constin vuoden 2020 lopussa päivitettyyn strategiaan, jossa Consti päätti laajentaa tarjontaansa uudisrakentamiseen ja erityisesti kohteisiin, jotka sisältävät sekä korjaus- että uudisrakentamista.

Kuva: Avario Oy
Päiväuniparvekkeisiin puukaiteet
Ensikodin päärakennus korjataan vanhaa kunnioittain. Pääsisäänkäynti jää ennalleen, neljännen kerroksen myöhemmin lisätty parveke poistetaan ja alempien kerrosten parvekkeiden kaiteet ennallistetaan puukaiteiksi. Pitkät parvekkeet on rakennettu Arvo Ylpön ohjeiden mukaan vauvojen päiväunia varten.
Sisätilat kokevat suuremman muutoksen, kun esimerkiksi asuinhuoneisiin rakennetaan wc:t ja suihkut.
Alkuperäisen Ensikodin rakentaminen ei ollut helppoa, sillä sota ja materiaalipula vaikeuttivat rakentamista, ja suunnitelmia muutettiin vielä rakennustyön aikana. Tilannetta kuvaa hyvin se, harjannostajaiskutsussa vieraita pyydettiin ottamaan leipäkortti mukaan.
Uudistetun Ensikodin on tarkoitus valmistua kesällä 2023. Hoivatilat lupaa tarjota avajaisten kahvileivät!
Hoivatilat Oy:n toiminta käynnistyi Oulussa vuonna 2008 yksityisten päiväkotien tilantarpeisiin. Päiväkotien lisäksi Hoivatilat on rakennuttanut samanlaisella Tilat palveluna -vuokramallilla mm. kouluja, hoivakoteja, turvakoteja ja palvelukeskuksia eri puolille Suomea.