Consti paransi energiatehokkuutta 1970-luvun kulttuuriympäristössä ja auttoi Turun Ylioppilaskyläsäätiötä eteenpäin tiellään kohti energiapositiivisuutta. Tahtituotannolla muutosten häiriöt asukkaille pidettiin pieninä.
Turun Ylioppilaskyläsäätiö on mukana rakentamassa kestävää kaupunkia EU:n Response-hankkeessa tuomalla kiinteistöihinsä ja asuntoihinsa energiapositiivisia ratkaisuja. Ylioppilaskylässä tavoitteena on tuottaa energiaa 20–30 prosenttia yli oman tarpeen.
”Katto täyteen aurinkopaneeleja”
Askel kohti tavoitetta oli Ylioppilaskylä lännen 5-korttelin talojen korjaustyöt. Consti teki useita energiatehokkuutta parantavia muutoksia korttelin neljään 1970-luvulla rakennettuun taloon, joissa on yhteensä 108 asuntoa.
”Uudet ikkunat ovat nelinkertaisia ja erittäin hyvin lämpöä eristäviä. Lisäksi uusimme talojen ilmanvaihdon, lämmityksen ja vesikatot, ja asensimme katot täyteen aurinkopaneeleja”, kertoo Constin Korjausrakentamisen yksikönjohtaja Markus Mikkola.
Ylioppilaskylällä on aiemmin ollut uudisrakennushankkeita, joissa energiatehokkuuteen on panostettu vahvasti. 5-kortteli on korjausrakentamisen pilottihanke, jonka tulosten pohjalta arvioidaan tulevia hankkeita.
Ylioppilaskylä on rakennettu vuosina 1968–1980, ja siellä asuu noin 2 000 asukasta. Läntinen 1960-luvun strukturalistista suunnittelua edustava osa on Museoviraston mukaan yksi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.

Ajallaan tahtituotantona
Constille hanke oli kuuden kuukauden kiivastahtinen rypistys, joka tehtiin osin perinteisellä mallilla, osin tahtituotantona.
Tahtituotantoa sovellettiin asunnoissa tehtäviin muutoksiin, joissa työvaiheet olivat nopeita ja melko pieniä mutta joita tehtiin monissa asunnoissa. Tahtituotannon ja Mestamaster-työkalun avulla tilannetta oli mahdollista seurata reaaliaikaisesti.
”Tahtiaikataulu ja asuntotyöt menivät niin hyvin, ettei sitä meinannut uskoa todeksi – ei yhtään häiriötä tai poikkeamaa, mikä on hirveän harvinaista.”
Onnistumisen taustalla olivat toisaalta asunnoista tehtyjen työvaiheiden pienuus sekä urakkaporukan valmiudet digitaalisen työkalun käyttöön.
”Tahtituotannolla ei haluta kiristää tahtia, vaan pitää sen avulla asukkaiden elämään aiheutuvat häiriöt mahdollisimman pieninä. Kun asukkaat asuvat muutosten keskelle, heidän on tärkeintä tietää, mitä tapahtuu ja milloin. Siinä tahtituotanto on suureksi avuksi”, Mikkola kiittää.

Turun Ylioppilaskyläsäätiö
Turun Ylioppilaskyläsäätiö TYS on mukana Euroopan komission Horisontti 2020 -puiteohjelman rahoittamassa RESPONSE-hankkeessa, jossa rakennetaan suunnitelmaa kohti ilmastoystävällistä ja kestävää kaupunkia. Ylioppilaskylän alueella toteutetaan asuntokohteisiin ja asuntoihin integroituja energiapositiivista ratkaisuja, joiden tavoitteena on tehdä Ylioppilaskylän alueesta energiapositiivinen kaupunginosa.
TYS rakentaa, perusparantaa, vuokraa ja ylläpitää asuntoja peruskoulun jälkeisissä oppilaitoksissa opiskeleville. TYS:llä on noin 5 000 asuntoa noin 7 000 asukkaalle 18 asuntokohteessa ympäri Turkua.
https://tys.fi/
https://tys.fi/response