Uutinen

TAMPEREEN VIRASTOTALOSTA KUORIUTUU REMONTISSA KAUPUNGINTALO

6.8.2025 09.00

Muuttovoittoinen Tampere on viime vuosina laajentunut moneen suuntaan. Samaan aikaan keskustassa peruskorjataan tunnettuja ja suojeltuja maamerkkejä. Muiden muassa Aarne Ervin suunnittelema virastotalo valtuustosaleineen käy läpi perusteellisen remontin. Kiinteistö varustetaan modernilla ja energiatehokkaalla talotekniikalla. Consti vastaa hankkeen LVIAS-töistä ja pääurakoitsijana on YIT.

Tampereen virastotalon saneeraus ja laajennus on aloitettu keväällä 2023 ja projekti valmistuu joulukuussa 2025. Vanha kuusikerroksinen virastotalo peruskorjataan ja lisäksi viereen nousee viisikerroksinen uudisrakennus. Jatkossa tiloissa työskentelee 900 henkilöä. Urakan aikana on tehty myös päätös virastotalon nimen muuttamisesta kaupungintaloksi.

Ennätyshanke monella mittarilla

”Tämä on Tampereen Tilapalvelujen historian suurin hanke niin taloudellisessa mielessä kuin koon puolesta”, vahvistaa Tuukka Tuominen, joka toimii kaupungin rakennuttamisyksikössä talotekniikkapäällikkönä.

Tuominen valvoo urakan sähkötöitä. Siihen liittyen hän tekee työmaalla viikoittain valvontakierroksia ja osallistuu urakoitsijakokouksiin.

”Meillä on tilaajan myötävaikutusvelvollisuus. Tämän kokoluokan projektit pysyvät aikataulussa kaikkien osapuolten hyvällä yhteishengellä. Avoimesti käydään mahdolliset ongelmatkin läpi ja yhdessä löydetään niihin ratkaisut.”

Tampereen Virastotalo.jpg

Tahtiaikataulu rytmittää työvaiheita

Jarmo Liimataisen johtama Consti Talotekniikan Pirkanmaan yksikkö vastaa virastotalon urakassa lämpö-, vesi-, ilmastointi-, sähkö- sekä automaatioasennuksista. Projektitiimin tähtäin on lokakuussa 2025, jolloin alkavat talotekniikan toimintakokeet. Käytännössä työt ovat valmiina jo alkusyksystä.

”Ensimmäisen vuoden teimme töitä saneerausosassa. Se koostuu kellaritilasta, kuudesta kerroksesta sekä IV-konehuoneista. Lokakuussa 2024 pääsimme asentamaan talotekniikkaa laajennusosan puolelle”, hän kertoo.

Liimatainen toteaa, että työmaa on saneerauskohteeksi ollut koko ajan todella siisti ja hyvässä järjestyksessä sekä työturvallisuusmielessä että asennusten kannalta.

”Pääurakoitsija YIT määritti heti alussa tekemisen tavan ja koko muu porukka on siihen sitoutunut.”

Hankkeessa on hyödynnetty tahtiaikataulua. Constin IV-asennuspäällikkö Sampo Heikkolan mukaan se näkyy talotekniikkatyömaalla ennen kaikkea selkeänä etenemisprosessina.

”Aikataulun seurantaan on panostettu enemmän pitämällä viikoittaiset aikataulupalaverit. Kerrokset on jaettu lohkoihin ja niille tehty viikkoaikataulut. Tiedämme tarkkaan, milloin pitää olla missäkin ja minkälaista töiden edistymistä meiltä odotetaan. Tässä kohteessa se on toiminut hyvin.”

Consti Talotekniikan Pirkanmaan yksikkö vastaa virastotalon urakassa lämpö-, vesi-, ilmastointi-, sähkö- sekä automaatioasennuksista. .jpg

Yhteisillä pelisäännöillä onnistutaan

Sampo Heikkola kiittää jouhevaa yhteistyötä ja tiedonkulkua pääurakoitsijan kanssa.

”YIT:n täytyy koko ajan tietää missä talotekniikka-asennuksissa mennään, mutta samalla olemme yhdessä yrittäneet tehdä viestinnästä tarkemmin kohdennettua.”

Iiro Mäkelä vastaa projektissa YIT:n puolelta talotekniikkaurakasta. Hankkeen osapuolia tiedotetaan viikoittain, mutta hän tietää työmaatiedotuksen tärkeyden myös muille sidosryhmille. Virastotaloa saneerataan Tampereen keskustorin kupeessa ja ympärillä on sekä toimistotaloja että vakituista asutusta.

”Meidän täytyy olla tarkkana ja ottaa huomioon kellonajat ja melurajat. Kulkujärjestelyt muuttuvat koko ajan ja joudumme katkaisemaan liikennettä tai ottamaan kaistoja pois käytöstä. Tiedotamme naapurustoa säännöllisesti etukäteen kaikista poikkeavista järjestelyistä.”

”Yhteistyö on talotekniikkatyömaalla toiminut hyvin. Constilla on osaamista ja ammattitaitoiset tekijät. Huomaa kyllä, että tähän projektiin on sitouduttu. Alussa luotiin pelisäännöt ja sen jälkeen on menty niitten mukaan”, Mäkelä vahvistaa.

Energiatehokkuus edellä

Virastotalon kokonaisuuden ilmanvaihto-, lämmitys- ja ilmastointijärjestelmien tarveohjaukseen tuleva ratkaisu on suunniteltu parantamaan rakennuksen energiatehokkuutta ja käyttöolosuhteita. Kiinteistössä hyödynnetään Tampereen Energian toimittamaa kaukokylmää ja kaukolämpöä. Lisäksi katoille asennetaan aurinkopaneelit. Sisäilmaston laatu varmistetaan langattomasti toimivalla WISE-järjestelmällä.

TAMPEREEN VIRASTOTALO

Rakennusvuosi: 1967 ja 1975
Neliöitä: 13 300 brm2 + 4 900 brm2 (laajennusosa)
Consti asentaa kohteeseen:

  • Valaisimia: noin 3900 kpl
  • Kaapelia: yhteensä noin 360 km
  • Ilmanvaihtokoneita: 21 kpl
  • Aurinkopaneeleita: 234 kpl

Uusimmat uutiset