search
Uutinen

Kestävää tulevaisuutta korjausrakentamisella

29.4.2025 10.00

Consti vastaa rakentamisen haasteisiin kehittämällä pitkäjänteisesti toimintaansa ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja, jotka tukevat asiakkaiden ja yhteiskunnan tavoitteita. Vastuullisuus on Constin strategian ytimessä ja yksi liiketoiminnan ajureista.

 

Korjattava ei Suomessa lopu

Rakennuskantamme ikääntyy taloudellisista suhdanteista huolimatta. Rakennusten käyttötarpeet muuttuvat ja ihmiset haluavat nyt asumismukavuudelta eri asioita kuin 50 vuotta sitten. Yhteiskunnan ja yritysten tarjoamat palvelut kehittyvät ja vaativat kiinteistöjen päivitystä. Uudet teknologiat mahdollistavat ympäristöystävällisempien ratkaisujen toteuttamisen ja tehokkaamman kiinteistönhoidon.

Korjausrakentamisen kysyntään vaikuttavat myös muuttoliikkeet, kaupungistuminen ja kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset. Rakentamiseen kohdistuu myös paljon paineita ilmastonmuutoksen hillinnän edistämiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi.

 

Läpinäkyvät tavoitteet ja seuranta

Edellä mainittuihin trendeihin peilaten onkin ymmärrettävää, että Constin strategisena tavoitteena on kasvaa rakentamisessa ja talotekniikassa vastaamalla vanhenevan rakennuskannan, kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen luomaan kysyntään.

Vaikka korjausrakentaminen on jo itsessään ilmastoteko kuluttaen vähemmän luonnonvaroja ja aiheuttaen vähemmän CO2-päästöjä kuin uudisrakentaminen, on Constilla silti lukuisia uusia velvoitteita harteillaan. Yksi näistä on lakisääteinen kestävyysraportointi, joka nostaa yritysten vastuullisuustyön uudelle tasolle.

Consti on asettanut konkreettisia vastuullisuustavoitteita, joita seurataan, mitataan ja joista viestitään johdonmukaisesti. Vaikka vastuullisuus on aina ollut korjausrakentamisen ytimessä, ovat uudet kestävyysraportointivaatimukset teettäneet Constillekin paljon työtä. Samalla ne ovat kuitenkin laajentaneet näkemystä rakentamisen kestävyyteen sekä lisänneet toiminnan läpinäkyvyyttä.

"Vastuullisuustyössä Constilla keskitytään ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin edistämiseen sekä toimialan vastuullisten käytäntöjen kehittämiseen", toteaa toimitusjohtaja Esa Korkeela.

 

CJU_Paulankatu_2_5D35617_Photo_PasiSalminen_com_2.jpg

 

Constin vastuullisuustyöstä hyötyy myös asiakas

Consti tekee töitä sen eteen, että työmaat ovat mahdollisimman energiapihejä ja vähäpäästöisiä. Jätteiden lajittelua kehitetään jatkuvasti yhteistyökumppaneiden ja työmaiden kanssa. Työmaajätteiden kierrätystavoite oli viime vuodelle 70 prosenttia, ja tämä tavoite myös saavutettiin.

Consti on sitoutunut vähentämään ympäristövaikutuksiaan ja edistämään kestävää kehitystä, mikä on tärkeää, kun otetaan huomioon ilmastonmuutoksen aiheuttamat globaalit ja paikalliset haasteet. Osana toiminnan kehittämistä Constissa päivitettiin vihreän siirtymän tavoitteet ja toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi. Tavoitteena on, että oma toiminta on hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä ja että vuoteen 2050 mennessä arvoketjussa syntyvät päästöt ovat puolittuneet

"Energiatehokkuuden parantamisen on tärkeää myös asiakkaillemme. Consti edistää hiilineutraalia yhteiskuntaa jakamalla korjausrakentamiseen liittyvää asiantuntemusta ja tukee asiakkaita heidän ympäristötavoitteissaan", kommentoi Korkeela.

Energiakorjausten rinnalla Constissa kehitetään palveluja, joissa otetaan entistä paremmin huomioon ilmastonmuutoksen tuomat vaatimukset esimerkiksi rakennuksen ulkovaipalle ja kunnossapidolle. Asiakkaiden ympäristötavoitteiden tukemiseksi viime vuonna laajennettiin Eco Consti -palvelua kattamaan energiaremontit kokonaisvaltaisesti hankkeen alkumetreiltä toteutukseen asti Constin monipuolisilla ja energiatehokkailla ratkaisuilla.

 

Panostusta työturvallisuuteen ja -hyvinvointiin

Kun työturvallisuuteen panostetaan ja hyvinvoinnista huolehditaan, varmistetaan osaavien työntekijöiden saaminen sekä pysyminen Constilla. Rakennusalan kehittyessä on työntekijöiden ammattitaito kaiken perusta. Constilla on oma koulutustoimisto Consti Akatemia, joka tarjoaa kaikille constilaisille monialaista osaamisen kehittämistä ja pätevyyksien päivittämistä.

”Vuonna 2024 työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin saralla tapahtui selkeää positiivista muutosta, mikä näkyi tapaturmataajuuden paranemisena sekä sairauspoissaolojen vähenemisenä”, Korkeela muistuttaa.

Freda 42 Consti Way.jpg

Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö pystyy keskittymään aidosti asiakkaan tarpeeseen tarjoten kiinteistölle suunnitellut korjaukset ja toimenpiteet aikataulussa ja kustannustehokkaasti. Parhaiden käytänteiden ja oppien siirtyminen Constin eri tiimien sekä toimialojen välillä mahdollistaa monipuolisen palvelukattauksen korjauksesta kiinteistön huoltoon.

Constilla vastuullisuus on liiketoimintaa ja ilmastonmuutoksen hillitseminen keskeinen osa strategiaa ja tavoitteena on vähentää ympäristövaikutuksia ja edistää kestävää kehitystä yhteistyössä Constin asiakkaiden sekä yhteistyökumppaneiden kanssa.

 

Lue lisää vastuullisuudesta

Uusimmat uutiset