Uutinen

Jatkuva kehittyminen ja osaamisen ylläpitäminen ovat kestävän toiminnan perusta

11.9.2025 08.30

Kestävän yhteiskunnan rakentaminen edellyttää asiantuntemuksen jatkuvaa päivittämistä. Constin panostus osaamisen kehittämiseen, tiedon jakamiseen ja johtamisen vahvistamiseen luo vankan perustan kestävälle ja vastuulliselle toiminnalle. Consti Akatemian sisäiset valmennukset ja jatkuvasti kehittyvä koulutustarjonta tukevat henkilöstön ammatillista kasvua ja varmistavat, että asiakas saa laadukasta palvelua.

Rakennusalan on sopeuduttava ilmastonmuutokseen ja sen torjuntaan, mikä haastaa meitä kehittämään arvoketjun toimijoiden kanssa uusia ratkaisuja asiakkaille ja tuottamaan niitä uusin tavoin. Hankkeen reunaehdot lukitaan varhaisessa vaiheessa ja silloin edellytetään Constin teknistaloudellista ammattitaitoa.

Strategisena tavoitteenamme onkin saada Constin osaaminen laajemmin käyttöön rakentamisen koko arvoketjussa hankekehityksestä kunnossapitoon. Rakentamislainsäädännön muutokset ja kiristyvät energiatehokkuusvaatimukset lisäävät rakennushankkeeseen ryhtyvän vastuita, ja tämän odotetaan korostavan Constin asemaa erityisesti hankekehityksessä ja suunnittelun ohjauksessa.

Asiakkaat myös odottavat entistä kokonaisvaltaisempia palveluja, joissa projektit hallitaan alusta loppuun. Constin arvojen mukaisesti tavoitteena on tuottaa asiakaslähtöistä palvelua läpi tuotantoketjun, mikä edellyttää osaamisen ja ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä. Välittäminen kaikessa tekemisessä sekä yhteinen pyrkimys kohti yhteisiä tavoitteita heijastuvat lopulta myös asiakkaalle.

”Henkilöstön osaamisen kehittäminen on yksi vaikuttavimmista sitouttamisen elementeistä. Lisäksi vahva osaamisen taso lisää työhyvinvointia ja jaksamista. Tiedon ja osaamisen jakaminen yli organisaatiorajojen hyödyntää paitsi Constin henkilöstöä, myös erityisesti asiakasta. Siksi on tärkeää, että olemme keskittäneet osaamisen kehittämisen Consti Akatemiaan”, toteaa Constin henkilöstöjohtaja Aija Harju.

Harju korostaa, että asiakkaalla on mahdollisuus hyödyntää Constin koko organisaation laajaa palveluvalikoimaa sekä osaamista. Ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilöstö pystyy keskittymään aidosti asiakkaan tarpeeseen ja tarjoamaan kiinteistölle suunnitellut korjaukset ja toimenpiteet aikataulussa ja kustannustehokkaasti ja turvallisesti.

Consti Akatemia on Constin oma koulutustoiminto, joka huolehtii kaikkien constilaisten koulutuksista aina pakollisista pätevyyskoulutuksista ammattitaitoa tukeviin valmennuksiin. Lisäksi se järjestää Constin omia sisäisiä valmennuksia, joita toteutetaan yhteistyössä Constin eri toimialojen kanssa. Koulutuksia toteutetaan yli toimialarajojen ja eri toimipisteissä niin, että kaikilla on mahdollisuus kehittyä työssään.

”Koulutusten hallinnointi Akatemian kautta poistaa Constin eri toimialojen ja tiimien taakkaa sopivien koulutusten etsimisessä ja niiden järjestämisessä. Esimerkiksi pätevyyksien hallinta on rakennusalalla pirstaleista”, kertoo Constin HRD-asiantuntija Tiina Kivi.

Jatkuva kehittyminen ja oppiminen Constilla.jpeg

Työssään Kivi on huomannut, että rakennusalalla henkilöstön koulutuksen merkitys korostuu entistä enemmän. Lakisääteisiä koulutuksia on Suomessa tarjolla runsaasti, sen lisäksi tarjonnasta löytyy kohderyhmäkohtaisia sisäisiä valmennuksia. Hänen mielestään on erittäin tärkeää, että tiedon saa yhdestä paikasta ja osaamisen kehittämistä voidaan keskitetysti seurata ja tukea.

Constissa on viime vuosien aikana panostettu koulutuksiin, joissa huomioidaan henkilöstön tarpeet. Aina koulutuksiin ei ulkopuolisia apuja tarvita, vaan Constissa pystytään tuottamaan koulutuksia ketterästi myös omin voimin. Halukkaille tiimeille järjestetään esimerkiksi konkreettista koulutusta siihen, miten sisäistä tietoa hyödynnetään Teamsin ja Intran avulla tehokkaasti ja miten asiakkaalle viestitään asiantuntevasti ja ymmärrettävästi. Constin hankintatoimi taas järjestää hankintakoulutuksia. Lakikoulutuksissa on tänä vuonna käsitelty suunnitelma-aikataulun merkitystä sekä urakoitsijan laadun ja huolellisuuden tärkeyttä.

Johtamiselta vaaditaan uudistumista, kun rakennushankkeissa tarvitaan entistä enemmän eri alojen ammattilaisten tiivistä yhteistyötä sekä pitkien ja haasteellisten projektien läpivientiä. Tässä esihenkilön rooli ja ammattitaito korostuvat.

Tänä vuonna on panostettu entistä vahvemmin johtamisen valmennuksiin. Tavoitteena on ollut kehittää esihenkilöiden osaamista ja tarjota konkreettisia työkaluja nykypäivän työelämän haasteisiin. Valmennukset ovat painottuneet erityisesti henkilöstöjohtamiseen, työsuhdeosaamiseen ja työturvallisuuteen – niihin kolmeen keskeiseen osa-alueeseen, jotka tukevat kestävää ja vastuullista johtamiskulttuuria.  

”Esihenkilöille suunnatut koulutukset ovat tarjonneet käytännönläheisiä välineitä niin arjen johtamistilanteisiin kuin strategisen henkilöstötyön tueksi, pohjautuen Consti Wayn eli constilaisten toimintatapojen periaatteisiin”, lisää Harju.

Jatkuvaa kehittämistä ja tiedon jakamista

Hyviä esimerkkejä Constin koulutustarjonnan jatkuvasta kehittämisestä ovat henkilöstön koulutuspolkujen määrittely sekä verkkokurssien kehittäminen ja päivitys. Koulutuspolkujen tarkoituksena on mahdollistaa selkeä valikoima erilaisia ammatilliseen kehittymiseen liittyviä kursseja ja koulutuksia tietyille ammattiryhmille.

Verkkokurssien tarjontaa laajennetaan jatkuvasti. Nyt verkkokursseina on saatavilla niin ammattiosaamista tukevia koulutussisältöjä, järjestelmäkoulutuksia kuin yleisiä toimintaohjeitakin sisältäviä verkkokursseja.

Jotta henkilöstöä pystytään sitouttamaan ja varmistamaan työssä onnistuminen, on myös perehdytysprosessia sekä turvallisuuskoulutuksia kehitettävä jatkuvasti.

”Pakollisten turvallisuuskoulutusten lisäksi meiltä löytyy myös esimerkiksi turvallisuusjohtamisen valmennus, jolla lisätään ymmärrystä vastuista ja velvollisuuksista työnantajana”, Kivi täsmentää.

Varsinaisten koulutusten lisäksi Constissa osaamista kasvatetaan myös vuorovaikutuksen ja viestinnän keinoin. Tiedon jakaminen ja työssäoppiminen ovat muodollisten koulutusten ohella iso osa osaamisen kehittämistä.

Uusimmat uutiset