”Vielä satojen, kenties tuhansien tästä käyvä on pikkuisten jalkojen tie ulos suureen maailmaan”, luki viestissä, joka löytyi 21.10.1964 peruskiveen muuratusta aikakapselista.
Aikoinaan kaupungin laidalle rakennettu Ensikoti oli aktiivisten naisten pioneerihanke, jolla helpotettiin naimattomien äitien ja avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten turvatonta asemaa. Päärakennus tarjosi ensikodin 40 äidille ja vauvalle. Vuonna 1965 päärakennuksen jatkeeksi valmistui asuintalo.
Nyt kokonaisuus remontoidaan täydellisesti, ja tiloihin keskitetään eri puolilla Helsinkiä olevia toimintoja. Vanhan päärakennuksen täydellinen korjaus on jo pitkällä. 1960-luvulla rakennettu asuinrakennus päädyttiin purkamaan, jotta tilalle saadaan perheiden nykyisiä tarpeita paremmin palvelevan nelikerroksinen rakennus. Lue lisää: Uutta ja vanhaa Ensi-Kodin tiellä
Peruskiven muuraus on ikivanha perinne
Peruskiven muuraustilaisuudessa rakennuksen perustuksiin jätetään muistoksi metallinen aikakapseli, joka sisältää perinteisesti ajalle tyypillisiä esineitä tai viestejä tuleville sukupolville tarkasteltavaksi.
Ensikodin aikakapselin muurauksen suoritti Helsingin apulaispormestari Daniel Sazonov yhdessä Helsingin Ensikoti ry:n johtokunnan varapuheenjohtajan Mirjami Koivusen, Hoivatilat Oyj:n toimitusjohtajan Atte Niittylän, Avario Oy:n pääsuunnittelijan Matti Haikolan sekä Constin aluejohtajan Pirkka Lähteisen kanssa. Muuraukseen osallistui myös Ensikodin asiakkaita.

Peruskiven muuraustilaisuus järjestetään tyypillisesti merkittävien rakennushankkeiden yhteydessä. Rakennuksen ja sen tulevan elämän tärkeys välittyikin tilaisuudessa kuulluissa puheissa.
Mirjami Koivunen kertoi puheessaan, ettei ollut lainkaan itsestään selvää, että Ensikoti voisi jäädä vanhoille sijoilleen. Onnekkaasti haastavasta urakasta huolimatta hanke saatiin kuitenkin sovitettua alkuperäiseen sijaintiinsa Vallilaan.
Apulaispormestari Sazanov muistutti Helsingin valtuustostrategiaan kirjatusta tavoitteesta, jonka mukaan Helsinki on paras kaupunki perustaa perhe. Kaupungin oman toiminnan lisäksi kaivataan kumppaneita mahdollistamaan se, että kaupunki ei ole vain paikka tai organisaatio, vaan yhteisö.
Constin aluejohtaja Pirkka Lähteinen tähdensi puheessaan osapuolten osaamista ja ennen kaikkea luottamusta. Uudis- ja korjausrakentamisen yhdistelmä keskellä tiivistä Vallilan kaupunginosaa on vaatinut vahvaa yhteistyötä ja huolellista toimintaa. Parhaaseen lopputulokseen hänen mukaansa tulevatkin viemään mukana olevia toimijoita yhdistävät arvot.
Aikakapselin aarteita
Purkuvaiheessa rakenteista paljastui vanha aikakapseli. Kapseli oli vuosien saatossa hapertunut ja päästänyt kosteutta sisäänsä, mutta onnekkaasti sisältö oli siitä huolimatta säilynyt luettavana.
Kapselista paljastui muun muassa useita muurauspäivänä 21.10.1964 julkaistuja sanomalehtiä. Vanha kapseli historiallisine dokumentteineen luovutettiin uuden rakennuksen peruskivenmuuraustilaisuudessa Helsingin Ensikoti ry:lle.

Uuteen kapseliin asetettiin tervehdyksiä Ensikodin asiakkailta ja lapsilta. Lisäksi kapseliin talletettiin muun muassa päivän Helsingin Sanomat –lehti, yhden euron kolikko, Hoivatilojen asiakaslehti sekä tilaisuudessa pidetyt puheet.
