Constin talotekniikka-toimialan tuore johtaja Heikki Pesu puhuu lämpimästi huollosta, ylläpidosta ja yhteishankkeista.
Heikki Pesu ei haaveillut pienenä poikana putkimiehen töistä vaan ajautui alalle tyttöystävän vuoksi. Tyttöystävä oli saanut opiskelupaikan Oulun yliopistosta, ja kävi ilmi, että Oulussa olisi myös LVI-insinöörin koulutuspaikkoja vapaana. Valmistuminen lamavuonna 1992 kannusti jatkamaan opintoja Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa energiatekniikan parissa.
LVI ja energiatekniikka ovat sittemmin osoittautuneet loistavaksi yhdistelmäksi, sillä talotekniikalla on jo pitkään haettuja säästöjä energiankulutuksessa.
”Nyt kiinnostuksen kohteeksi on tosin noussut CO2-päästöjen vähentäminen”, Pesu tarkentaa. Ympäristötietoisuuden lisääntyessä energiatehokkuuden rinnalle ovat entistä painokkaammin nousemassa uudet energiaratkaisut kuten aurinkopaneelit ja maalämpö.
Etäohjaus ja -valvonta, digitalisaatio, terveysturvallisuus, työskentelyolosuhteet, älykäs automaatio. Siinä muita Pesun luettelemia ajankohtaisia muuttujia. Äly tarkoittaa esimerkiksi lämpöä ja kosteutta mittaavia antureita sekä liiketunnistimia, jotka pistävät valot päälle vain tarvittaessa. Työskentely- tai asumisolosuhteiden hallinnointi onnistuu kauempaakin, mikä vähentää huoltoliikennettä.
”Talotekniikka on avainasemassa monien kiinteistöjen päästöihin ja turvallisiin työ- ja asumisolosuhteisiin liittyvien ongelmien ratkaisemisessa.”
Ylläpidon merkitys kasvaa
Talotekniikan osuus on lähes puolet kaikista Suomen taloyhtiöiden korjauksista, ja talotekniikkakorjaukset ovat lisääntyneet 2000-luvulla selkeästi vauhdikkaammin kuin muu korjausrakentaminen.
”Talotekniikan yhteydessä ei oikeastaan tulisi puhua korjaamisesta vaan modernisoinnista, sillä laajoissa korjaushankkeissahan talotekniikka uusitaan täydellisesti”, Pesu korostaa.
Pesu näkee talotekniikan huollon ja ylläpidon muodostuvan entistä selkeämmin omaksi toiminnokseen. Muutokseen vaikuttaa muun muassa talotekniikan voimakas teknistyminen, digitalisoituminen ja etähallinnan lisääntyminen.
Tekniikan kehittyminen nostaa vaatimuksia myös talotekniikkatoimittajan asiakasosaamiselle. Kun mahdollisuudet esimerkiksi työolosuhteiden kohentamiseksi lisääntyvät, on ymmärrettävä loppukäyttäjien tarpeita entistä paremmin: milloin työpaikalla tarvitaan tehostettua ilmanvaihtoa, milloin lisälämpöä tai viilennystä. On myös osattava kertoa, mitä kaikkea talotekniikalla voidaan saada aikaan.

Heikki Pesu viettää vapaa-aikaa mieluiten ulkoillen. Viime aikoina suuntana on ollut synnyinseutu Kouvola, jonne nousee perheen ”tavanomaisen omakotitalon verran talotekniikkaa sisältävä” vapaa-ajanasunto.
Vahva tekninen osaaminen on rekrytointivaltti
”Constilla on erittäin hyvää teknistä perusosaamista talotekniikasta ja myös erityisosaamista varsinkin sprinklerijärjestelmistä ja automaatiosta. Olemme vahvasti läsnä pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla sekä korjausrakentamisessa että toimitilojen ja julkisten kiinteistöjen uudisrakentamisessa.”
Monipuoliset työmahdollisuudet ja vahva tekninen osaaminen ovat valtteja rekrytoinnissa, sillä etenkin nuoret ovat kiinnostuneita työpaikoista, joissa pääsee kehittymään.
”Oppilaitosyhteistyö on yksi keino pärjätä kilpailussa alan parhaista osaajista. Myös palkan on oltava kilpailukykyinen, minkä lisäksi talossa on oltava toimiva tulospalkkiojärjestelmä, hyvä johtamiskulttuuri ja vastuulliset toimintatavat.”
Viimeksi Are-konsernin toimitusjohtajana toiminut Heikki Pesu aloitti talotekniikka-toimialan toimialajohtajana ja Consti Oyj:n johtoryhmän jäsenenä lokakuun alussa.
Onnistumisista oppii
”Kannatan lämpimästi yhteistoiminnallisuutta eri hankkeissa, ja siinä Constissa ollaan pitkällä. On tärkeää ja kaikille hyödyllistä saada urakoitsijan, myös talotekniikkaurakoitsijan, ammattitaito tilaajan ja käyttäjän hyödyksi alusta alkaen.”
Näin toimittiin esimerkiksi SRV:n vetämässä Helsinki-Vantaan lentoaseman T2-terminaalin mittavissa laajennus- ja muutostöissä. Allianssimallilla toteutettu hanke valittiin Rakennuslehden Vuoden 2021 työmaaksi. Parhaillaan yhteistoimintamallia hyödynnetään muun muassa Hyvinkään sairaalan osastojen 3 ja 4 peruskorjauksessa.
Tunnettu kansanviisaus sanoo, että virheistä oppii. Heikki Pesu on kuitenkin sitä mieltä, että onnistumisista oppii vielä enemmän. ”Jos rehellisiä ollaan, virheiden läpikäynti jälkeenpäin ei ole niin innostavaa, että se tulisi aina tehtyä riittävän hyvin. Innostavampaa ja vähintään yhtä tärkeää on käydä tarkasti läpi ne asiat, jotka tekivät hankkeesta onnistuneen ja oppia siitä.”
Artikkeli on julkaistu Constin Uudistajat-sidosryhmälehdessä helmikuussa 2022.