Uutinen

“Seuraavat sukupolvet sitten jatkavat tästä” – Consti remontoi Hämeenkyrön historiallisesti arvokkaan kirkon

8.6.2026 11.00

Consti remontoi Hämeenkyrön historiallisen, vuonna 1782 valmistuneen kirkon. Työ kattaa uuden lämmönjakohuoneen rakentamisen sakastin ullakolle, uudet salaojat ja vedenohjauksen, alapohjan vahvistuksen ja eristyksen sekä esteettömän sisäänkäyntiluiskan rakentamisen piha-alueelle. Samalla lämmitystapa vaihtuu maalämpöön. Kirkon penkit puolestaan kunnostetaan seurakunnan omana hankintana.

Kyseessä on Museoviraston raportin mukaan muodoltaan länsitornillinen pitkäkirkko, jossa on uusklassisismin ja barokin piirteitä. Kirkko on hirsirunkoinen ja lautaverhoiltu ja se sijaitsee näkyvällä paikalla kallioisen Kurkimäen päällä.

Yksikönjohtaja Kimmo Kuoppamäen mukaan kohde kuuluu vanhimpiin rakennuksiin, joita Consti on remontoinut. Urakka toteutetaan yhteistyössä Museoviraston kanssa. Hankkeen erityispiirteisiin kuuluvat vaativa hirsikorjaus sekä historiallisen rakennuksen vaatimat tekniikat ja työtavat. Tavoitteena on, että uusi tekniikka jäisi mahdollisimman huomaamattomaksi.

“Esimerkiksi kaksinkertaisen lattialaudoituksen alimmat, vanhimmat lattialankut numeroidaan ja asennetaan takaisin samassa järjestyksessä. Samoin ruuveja ei juurikaan käytetä, vaan takonauloja, eli taottuja perinnenauloja kuluu toistakymmentä tuhatta kappaletta. Käytettävät maalit ovat perinnemaaleja ja parven kolmisormioiset urut oli suojattava huolellisesti ettei pöly vaurioita niitä”, Kuoppamäki kuvaa.

20260202_135751.jpg

Työt aloitettiin tammikuussa 2026 ja työn suunniteltu valmistumisaika on syksyllä. Kirkkoremontista poikkeuksellisen teki myös se, että työmaa oli ollut puoli vuotta seisoksissa edellisen urakoitsijan mentyä konkurssiin. Tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma.

“Olemme päässeet hyvin vauhtiin ja yhteistyö tilaajan, suunnittelijoiden ja käyttäjien kanssa on ollut sujuvaa. On ollut erittäin mielenkiintoista saada olla mukana tällaisessa projektissa”, työpäällikkö Sakari Heikkilä kertoo.

Constilla on vankkaa osaamista sekä puu- että perinnerakentamisesta. Pirkanmaalla Hämeenkyrön kirkon lisäksi korjaus- ja kunnostuskohteita ovat olleet myös esimerkiksi Tampereen tuomiokirkko ja raatihuone.

Sekä Kuoppamäki että Heikkilä pitävät arvokkaana kokemusta vanhan kirkon parissa.

“Meillä on erityisosaajat tällaisia projekteja varten. Koko tiimi on ollut innoissaan päästessään työskentelemään näin harvinaislaatuisessa, kulttuurihistoriallisessa kohteessa. On hienoa päästä antamaan korjaustöillä lisää elinikää tälle rakennukselle. Seuraavat sukupolvet sitten jatkavat tästä.”

20260202_134816.jpg  20260202_134712.jpg

Constilla on vahva kokemus kirkkokohteiden vaativista korjauksista. Historiallisissa rakennuksissa pienikin toimenpide vaikuttaa kokonaisuuteen, ja siksi ratkaisut tehdään aina rakennuksen arvoa kunnioittaen. Esimerkiksi Tampereen tuomiokirkon ja Turun Maarian kirkon kaltaisissa kohteissa korostuivat huolellinen suunnittelu, erityiset suojausmenetelmät ja perinteisten työtapojen osaaminen. Vaativissa hankkeissa onnistuminen näkyy lopulta siinä, että tilat toimivat paremmin – ja historia saa jatkua.

Uusimmat uutiset