Uutinen

Consti Way arjessa: Vasara kädessä 3-vuotiaasta

27.4.2026 08.00

Constin Yritykset-toimialan Tampereen yksikössä vaikuttava työnjohtaja Jukka Törrönen valitsi tulevan ammattinsa jo varhain. Niin varhain, että hän ei sitä vielä silloin aivan täysin itsekään ymmärtänyt. Useilla rakentamisen ammattilaisilla on alan osaajia edellisissäkin sukupolvissa, eikä Jukka Törrönen ole poikkeus. Itse hän toteaa olleensa jo päivähoidossa työmaalla.

”Olen käytännössä aloittanut 3-vuotiaana rakennuksilla. Ukilla oli yritys, joka pystytti jalasmökkejä rantatonteille ympäri Keski- ja Itä-Suomea. Minulla oli omat pienet työkalut, sellainen lasten leikkisetti. Eli kyllä vasara pysyi kädessä jo silloin”.

Alun perin Pieksämäeltä kotoisin oleva Jukka opiskeli rakennusinsinööriksi Kuopiossa. Valmistumisen jälkeen piti päättää, minne päin asettua asumaan. Käytännön miehenä hän valitsi Tampereen, jossa oli alan ammattilaisille hyvä työtilanne. Ennen Constia hän ehti vuosikymmenen ajan kartuttaa osaamista pienemmän yrityksen palveluksessa.

Ne ihka ensimmäiset työkalutkin ovat edelleen tallessa ja löytyivät muutama vuosi sitten.

Jukka Törrönen, Consti.jpg

Hyvät hermot ja huumorintajua

Oman työn etuihin kuuluu Jukka Törrösen mukaan, että yksikään päivä ei ole samanlainen. Sekä uudis- että korjausrakentaminen ovat tulleet tutuiksi, mutta jälkimmäinen on hänestä kuitenkin mielenkiintoisempaa.

”Tykkään työn vaihtelevuudesta. Korjatessa ei koskaan tiedä, mitä tulee vastaan, kun päästään purkamaan. Tapahtumia on aina enemmän kuin osaa ennakoida.”

Jukan mukaan koulussa kuullaan kyllä ne perusasiat, mutta taidot karttuvat vasta työn ohessa urakka urakalta. Hän kertoo oppineensa paljon kokeneemman ammattilaisen vanavedessä.

”Näissä töissä täytyy olla hyvät hermot ja huumorintajua, kaiken muun kyllä oppii töiden kautta, kun työmaa-arki tulee tutuksi. Itsellä on ollut hyvä tuuri saada kokenut työmaapäällikkö siirtämään omaa tietoaan eteenpäin nuoremmalle. Eli häneltä olen oppinut, miten paperihommat hoidetaan ja miten työmaa saadaan aikataulullisesti maaliin.”

Rakentaminen lähellä sydäntä

Jukka Törrönen aloitti Constilla 2021 ja on viihtynyt hyvin. Hän tarkentaa, että Pirkanmaan yksikkö on pienehkö, mutta isossa yrityksessä. Eli tekeminen on mutkatonta, vaikka samalla ollaan kuitenkin pörssiyhtiön siipien suojassa.

Keväällä 2026 hänellä on meneillään kaksi omaa työmaata Nokialla. Poikkeuksellisesti molemmissa uudisrakennetaan. Toisessa nousee lisäsiipi kaupalliseen kiinteistöön ja toisessa kokonaan uusi rakennus tuotantolaitoksen yhteyteen.

”Teen paperityöt ja hoidan laskutuksen sekä tietysti työnjohdon. Yleensä kohteet ovat olleet sen verran pieniä, että ei ole ollut apukäsiä. Nyt toisessa hankkeessa on insinööriopiskelija auttamassa ja keräämässä kokemusta työmaainssinä.”

Vastaavan työnjohtajan haasteiksi Törrönen listaa alan kilpailusta johtuvat tiukasti lasketut urakat ja ajoittain kireät aikataulut.

”Pääsääntöisesti projekteissa on mukavaa ja tykkään työstä. Olen tehnyt tätä koko aikuisikäni ja onhan se sillä tavalla lähellä sydäntä.”

Stressin poistoon Jukka Törrösellä on oivat keinot. Hän karistaa työasiat mielestään joko kuntosalilla tai H-D Night Trainin satulasta käsin.

Uusimmat uutiset